Ihania, vanhoja paininjalkoja!

 Vanhojen Singereitteni kanssa tuli yhteensä laatikollinen kaikenlaisia kummallisia paininjalkoja. Päätin, että näistä otetaan kyllä selvää! Ja voi mitä paininjalkoja sainkaan!!


Kaikkein kummallisimman näköinen vekotin on osoittautunut kaikkein ihanimmaksi, heti kun siis vaan keksin miten se toimii. Onneksi löysin molempiin vanhoihin koneisiini käyttöohjeet, joista toisesta löytyi kuva samanlaisesta vekottimesta ja kuvalliset käyttöohjeet sen kaikkiin hienoihin säätöihin. Ja niitä säätöjä siinä kyllä todella on! Ilman ohjeita en olisi todellakaan ymmärtänyt tuon kaikkia puolia, erityisesti niitä parhaimpia!

Mutta katsokaa nyt tuota vekotinta! Eikös olekin mainion näköinen. Ja mikä vekotin se onkaan? Se on rypyttäjä/vekittäjä!

Ja mitä se sitten tekee? No se rypyttää kankaan tasaisesti, sellaisille rypyille mitä haluan, portaattomalla säädöllä? Paitsi jos haluan vekkejä, niitä saa sitten tiheitä tai harvoja, tauotta tai sileillä väleillä, ihan miten haluan! Eikä tässä vielä kaikki - siinä samalla rypyttäessäni voi ommella sen rypytetyn kankaan toiseen - suoraan kankaaseen kiinni. Eli voin rypyttää hameen koristereunaa ja ommella sitä samalla helmaan kiinni. Tai voin ommella salsahameita, joissa on loputtomasti kerroksia, ilman mitään esivalmisteluja!

Ja niin minä päätin tehdä. Tosin eipä mulla ollut mitään aavistusta siitä miten paljon kangasta sellaisiin menisi, joten niitä oli mulla aivan liian vähän. Siis kankaita. Ajatella, liian vähän kankaita!
Ompelin suikaleita yhteen kunnes tuli vyötärökaitaleen  vuoro. Ja silloin ompelin vyötärökaitaleen ja vuorikankaan kiinni ylimpään suikaleeseen sitä samalla rypyttäen! Ei sitä meinannut uskoa todeksi itsekään. Nyt oli valmiina hame, sen vuori sekä vyötärökaitale. Hameessa oli toinen sivu auki ja tässä vaiheessa ompelin sen kiinni. Ja sitten piti miettiä mitä tekisi helmalle.

Vuorikankaana oli aivan kertakaikkisen ihana kangas, joka oli todella surkeaa ommeltavaa. Yritin saumuroida sitä, muttei siitä tullut mitään, kangas karkasi alta tai purkautui sitä ommeltaessa. Jotain muuta piti keksiä. Ja sitten kaivoin taas sitä paininjalkalaatikoa.



Siellä oli tämmöisiä vekottimia. No nuohan on jotain kääntimiä, paitsi tuo vasemmanpuolinen. Mutta kääntimiä, sillähän sitä pitäisi koittaa. Ja ei kun se onneton mutta pehmeä vuorikangas tuohon paininjalan venkulaan ja ompelemaan. No okei, myönnän, etten ihan heti sitä kangasta siihen saanut oikealla tavalla, mutta hetken pähkäiltyäni siinä kyllä onnistuin.


Ja voi apua, siis se ihan oikeasti rullasi ja ompeli sen pehmeän, oikean lirun kankaan kauniisti rullalle ja sitten ompeli sen siististi ja nätisti. Ajatella, että yhdellä suoralla ompeleella sain tuollaisen kankaan helman siistittyä. Ja siis kankaan, jota saumuri ei pystynyt siistimään, ja joka purkautui joka ompeleella meni yhdellä hurautuksella siististi viimeistellyksi.

Aikamoista!


Tuosta innostuneena päätin kääntää myös koko hameen helman, vaikka tiesin sitä olevan enemmän kuin ihan vain pari metriä ja normaalitilanteessa olisin sen todellakin jättänyt tekemättä, sillä ei sitä näin laiska ihminen todellakaan olisi nuppineuloittanut ja siististi kääntänyt ihan käsipelillä. Mutta nyt mulla olikin automaatti sitä varten. Ja jälleen laitoin kankaan hienosti paininjalan uraan (tällä kertaa jo melkein "rutinoituneesti") ja lähdin surrauttelemaan. Ja siinä se sitten meni, kauniisti ja siististi yhdellä ompelulla koko hameen suunnattoman pitkä helma. En kyllä olisi ikinä uskonut että ompelu voisi olla näin helppoa ja siistiä.


Ja niin sai tyttö komea frilla-hameen. Harmittaa vain tuo yläosa siitä, mutta kun oikeasti minulta loppui sopivat kankaan kesken mutten toisaalta halunnut lopettaa tuota ompelua keskenkään. Sujuvasti tuota on tyttö käyttänyt ja kun päällä on kesätoppi, niin eipä tuota vyötäröä kukaan näe.

Arvatkaahan miten komeasti tuollainen helma pyörähtää! Näitä meille tulee nyt lisääkin, koska niiden ompeluhan sujuu jo melkein automaattisesti....