tiistai 8. tammikuuta 2013

Nimikointinauhoja tekeleisiin


Olen aiemminkin jo käyttänyt tekemissäni vaatteissa nimikointinauhaa, mutta tilaamani erä kului loppuun. Olin siitä kyllä hyvin hämmästynyt, sillä sehän tarkoitti, että olin tehnyt niin monta vaatekappaletta tai muuta sellaista käsityötä, jota olin merkannut, että ne oikeasti loppuivat. Ja kun en edes ihan kaikkea merkkaa, niin on niitä sitten syntynyt. Yllättävän paljon!

Nyt kuitenkin tämän uuden blogin innoittamana tilasin uusia nauhoja ja tällä kertaa ne ovat mielestäni myös onnistuneempia. Tilauksen tein samasta paikasta kuin viimeksikin, eli naputin tilaukseni tänne: www.minanamnband.se
Edellisissä oli pieni lauseenpätkä joten tietysti kirjaimet olivat hyvin pieniä. Lisäksi väri oli jo alunperinkin mielestäni epäonnistunut. Nyt tilasin kolmea eri väriä: ruskeaa valkoisella tekstillä, valkoista ruskealla tekstillä ja vaaleanpunaista viininpunaisella tekstillä. Ja kun nämä joskus loppuvat, olen taas tehnyt aivan valtavasti tekeleitä!










3 kommenttia:

  1. Kivannäköisiä, löysinkin tänne, kun etsiskelin nimikointinauhoja ja päätin tilata tuolta. Niiden sivuilla kylläkin ruskea näyttää hirmupaljon vaaleammalta mutta jos se on oikeasti tuon näköistä kuin sinun kuvassasi niin hyvä.

    t. Jaana

    VastaaPoista
  2. Heippa Jaana. Kyllä oli huomattavasti tummempaa tuo ruskea kuin siellä sivuilla. Itse olisin melkein mieluummin ehkä ottanut sitä ihan ruskeata, mutta toisaalta tuo käy nyt sitten kivasti myös mustiin vaatteisiin kun on noin tumma. Vaikka eihän se mustassa enää tummalta tietysti näytäkään :)

    VastaaPoista