keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kaavoja, ja miten teet niitä itse, tai ainakin jotain sinne päin.

Olen todella huono käyttämään kaavoja. Tai siis suomennettuna: olen aivan suunnattoman laiska piirtämään kaavoja. Luen kyllä innolla käsityölehtiä ja näen niissä ihania ideoita. Mutta kuka haluasi siirtää ne kaavat paperille ja siitä kankaalle? Kyllä minä sitten ompelen jos vaikka mitä, mutta se kaavojen piirtäminen... mikä siinä onkin niin rasittavaa?

Tarvitsin itselleni vaatteita ja kaapissahan niitä on. Mutta kaikki hieman jo entisiä, sellaisia kotiäidin vaatteita: melkein ok, ainakin kotona, hämärässä, ilman silmälaseja ja kun kukaan ei näe. Sinänsä vaatteet olivat onnistuneita, oli kivan mallisia ja oikean kokoisia jne. Mutta ei niillä enää voinut ovesta ulos lähteä, edes takki päällä. Joten uusia olisi tehtävä. Ja sitten pääsin tähän kaavanpiirto-kohtaan. Kun ei jaksaisi.

Tein sitten omat kaavat omista vaatteista. Älkääkä kysykö miksi tästä tuntui sitten olevan vähemmän vaivaa? Mutta kuitenkin, tässä vinkkejä miten saa uusittua niitä lempivaatteita, jotka on just oikeanlaisia, kun vaan kangas vaihtuisi.


Otetaan vanha sanomalehti ja vanha vaate. Sovitetaan vaate siihen lehden päälle mukavasti ja asetellaan niin, että siitä voisi kenties tulla jotain kaavan tapaista. Pyritään asettamaan vaate sanomalehdelle niin, että vaatteen keskikohta menee sanomalehden jonkun keskikohdan mukaisesti. Eli siis pitkin sivun keskikohtaa tai taitetta tai muuta vastaavaa.



Paidassa hihan kohdalta käännetään sisälle päin, niin että saadaan paidan hihaton muoto näkyviin. Eli tästä siis leikataan se hiha-aukko.


Ja sitten sakset käteen ja leikkaamaan paidan sivua myöden. Jätin tarkoituksella tuon paperin pidemmäksi kuin helma, kun kaipasin vähän pidempää paitaa.


Kun yksi puoli on leikattu, taitetaan sanomalehti kahtia (siinä on yleensä taitos sitten näppärästi valmiina) ja leikataan sitten identtiseksi se paidan toinen sivu.
 Koska leikkaamani paita, on valekietaisumallia, niin sellainen pitäisi saada sitten kaavastakin aikaiseksi. Laitetaan ensin paidan keskikohta ja kaavan keskikohta vierekkäin.

Sitten leikataan kaula-aukkoa sopivaksi. Sellainen mikä sitten näyttäisi ehkä kivalta valmiina, ettei ihan kaikki näkyisi - kenties?


Ja kun kaula-aukkoa on soviteltu kohilleen, niin leikataan siitä sitten kietaisu-osan mukaisesti pitkä kaari kainaloon asti. Tässä voi sitten ottaa paidasta tarkempaakin mallia, mittailla vaikka etäisyyksiä ja semmoista. Tai sitten näin, vapaalla kädellä vaan sinne päin. Kyllä siitä aina jotain tulee ...


Halusin tehdä kaavaan pitkät hihat, jota siis tuossa paidassa ei ollut, sillä eihän niitä sitten ole aina pakko ommella, mutta on helpompi lyhentää kuin pidentää kaavaa kesken kaiken. Otin siis toisesta paidasta vähän mittaa siihen hihaan.
Ja kun mitta oli otettu, laitoin pitkän kaavan hihan paidan oikean alle ja otin sitten paidasta hihansuun mitat. Paitaa tehtäessä hihoissa olennaista on se, että se istuu edes jotenkin siihen aukkoon mihin se on tarkoitettu. Sen jälkeen se voi sitten tehdä melkein mitä tahansa, mutta edes jokseenkin hyvä istuvuus tuossa olkapäällä ja kainalossa on yleensä mukava juttu.

Samalla tekniikalla tein sitten saman tien pari muutakin kaavaa. Tässä esimerkkinä oikean kietaisupaidan kaavan tekoa. Tässä oli kaulus, jonka kaavoittamisen onnistuminen on vielä kokeilematta. Raportoin siitä ehkä joskus myöhemmin. 

Ja lopputulos: neljä joksenkin kelvollista paitakaavaa. Kaikki kaapista löytyneiden paitojen mukaan leikattu sanomalehtipaperista. Päälle piirsin vielä olemattomilla piirustustaidollani auttavat mallit niin tietää yhdellä vilaisulla, että mitä ehkä pitäisi kyseisellä kaavalla syntyä.

2 kommenttia: