Jotain ihan pientä

Sukuun on syntynyt pikkarainen uusi ihminen ja sekös sitten taas "hieman" innosti ompelemaan. Kun saa tehdä pienen pienistä kankaankappaleista muutamalla saumalla sellaisia pikkaraisia juttuja. Eli nämä seuraavat on toteutettu koossa 50/56cm. 

Mekko ja pöksyt on puuvillaa Eurokankaasta ja kaava muistaakseni Ottobren kesä 2007 -lehdestä. Tämmöinen mekko-setti oli ihan pakko tehdä kun näytti niin syötävän suloiselta vaikka kyllä ihan tasan tarkkaan muistan miten monta kertaa tuossa koossa tuli pistettyä lapselle mekko päälle. Mutta oli meillä ainakin kerran 6vk vanhalla mekko Ukin juhlissa, joten voihan sitä olla että tämäkin setti olisi sen kerran päällä. Ehkä.

Myös unipussin kaava on jostain vanhasta Ottobrestä. Flanelli kaapista ja trikoo muistaakseni Ikasyristä? Ainakin se on Znokin ihanaa peuratrikoota ja sitä kyllä pitäisi saada lisää.

Niin ja housujen kaava on omasta päästä ja kankaat kaapista.

Mekko ja pitsipöksyt

Mekko ja pöksyt takaa

Mekko takaa avattuna, täysin kietaistava siis

Mekko edestä, rusetin alla pienet rypytykset

Unipussi, tässä tilaa ehkä kokoon 62/68cm asti

unipussi ylhäältä takaa

unipussi edestä

unipussi on vuorattu ohuen ohuella flanellilla

Trikoohousut kaapista löytyneistä kankaista

Metsänkeijun mekko

Kokeilin Juju - erilainen lastenvaatekirjasta Löytämääni mekkokaavaa, koska siihen oli käytetty ohuita puuvillakankaita. Niitä multa meinaan kyllä löytyy, muttei oikein käyttökohteita. Olen minä niistä verhoja tehnyt ja joskus pienen takinkin, mutta ei ne oikein silti ole tuntunut kaapista hupenevan. En oikein tiedä kuka niitä ohuita puuvilloja tuonne kaappiin ostelee. Ja vielä kappa-kaupalla. Siis täysiä pakkoja, ohuita puuvilla-kankaita. Sen täytyy olla joku aivan järjetön kangas-hamsteri! Mutta onneksi siis löysin jonkun kaavan johon hukata edes melkein metrin verran kahta erilaista kangasta.

Kaava oli simppeli ja kaikin puolin nopea toteuttaa. Erityisesti kaula-aukko, joka on pääsääntöisesti mulla sellainen ongelma-kohta, oli suunniteltu näppärän helposti ommeltavaksi.

Mutta ei tuo kyllä taida meillä tulla käyttöön. Malli on meille  tosi leveä ja hihat ovat jo nyt naftit vaikka mielestäni tein niistä kyllä pitkät. Mutta tulipahan tehtyä ja jos vaikka tuolle joku käyttäjä jostain löytyisi. Ja tosiaan sain pari metriä kangasta hukattua :)

Ongelmaovet ja niihin ratkaisu :)

Kaapinovet ovat kivoja. Kun ne ovat kiinni, niin kaikki se sotku siellä takana on siellä takana - piilossa. Oli siellä kaapissa sitten minkälainen sotku tahansa ja ties minkä kirjavia tavaroita sikin sokin, niin ovien takana ne saavat sitten ollakin.
Mikäli siis ovet ovat kiinni. Ja siis vain ja ainoastaan silloin. Ja vain silloin ovet ovat mukavia. Avoinna rempsottavat ovet käyvät hermoilleni. Ne ovat tiellä, ne näyttävät sotkuisilta ja myös ovat sitä. Niihin kolhii itseänsä ja ne vievät tilaa.
Ja tuollasen ei niin kovin vanhan neitokaisen huoneessa nuo ovet ovat aina auki. AINA! Joka ikinen ovi. Niistä haetaan koko ajan jotain, tai ainakin on aamulla haettu, tai ehkä eilen, mutta joskus kuitenkin, eikä niitä voi välissä sulkea. Ja sitten ne siis ovat auki ja käyvät hermoilleni.
Eihän se tietysti ovien vika ole. Mutta koska asiaan ei tuntunut löytyvän järkevää ratkaisua joka olisi sopinut meille kaikille - otin ovet pois. Ei enää rempsottavia ovia. Tosin jätin kyllä yläkaapin ovet paikalleen. Sinnehän neiti ei edes yllä, ja jos siellä on ovi auki niin syyttävää sormea saa osoittaa ihan vain peiliin.


Mutta koska niiden kaapinovien takana todellakin on se kaaos, niin jotainhan siinä edessä pitää olla. Eli surr urrr urrr, Singeri ja Husqvarna laulamaan. Ja nyt on edessä jotain. Löytyi vielä pala samaa kangasta mistä olen tehnyt verhot (vanha Jysk-löytö) ja sitten onneksi monta mertriä samoilla väreillä olevaa raitakangasta. Pikainen surautus ja pari saumaa, ei mitään kikkailuja.
Nyt on edessä verhot. Ei näy sotkut eikä jää ovet auki. Saas nähdä päästänkö tällä ratkaisulla tasapainoon?
Verhoja jäi itseasiassa nyt vielä ylikin, kun laskin aluksi väärin, joten voipi olla, että korvaan verhoilla huoneesta vielä enemmänkin ovia mikäli ratkaisu tuntuu hyvältä. 

Ihan uniikkeja teepusseja ystävälle

Pieni lahjaidea teenystävä-ystävälle: ihan omat teepussit!

Tämä kuuluu sarjaan "hullunpuhdetöitä", mutta mukavia sellaisia kuitenkin. Tarveaineet ovat seuraavat: kahvin- tai teensuodatuspusseja, pahvia, leimasimia ja kynä, paksua puuvillalankaa ja ompelukone. Niin ja tietysti teetä!

Leikataan suodatinpaperista pienehköjä palasia, sellaisia mihin mahtuu mukavasti noin teelusikallinen irtoteetä ja sitten jää vielä ompeluvaraa. 

 Itse leikkasin tarpeettomista kahvipusseista kuvan mukaisia palasia. Tulipahan käyttöä niillekin, kun tuo 100kpl paketti kuluu muuten järjettömän hitaasti kun kahvia keittimellä keitetään vaan kerran pari vuodessa...

Sitten askarrellaan kiva laput teepusseihin. Itse leikkasin leikkurilla kuviollisesta pahvista neliöitä joiden toiselle puolelle tein leimasimella kehykset pienelle tekstille. Näin:

 

Valmiisiin pahveihin pujotin neulan avulla väreihin sopivaa puuvillalankaa ja sitten olikin kasaamisen paikka. Eli teetä pussiin, teepussin narun toinen pää myös sinne sisälle ja sitten koneella sauma kiinni. Tämän tietysti olisi voinut tehdä käsin, mutta näin tämä kävin nopeammin ja tuli ehkä tiiviimpi sauma. Käsin olisi ehkä saanut kauniimman, tai sitten ei. 

Simppeliä ja suht nopeaakin, mutta uniikkia. Ja lappuihin saa kirjoitettua ystävälle kaikenlaista pientä mukavaa. Ainakin itsestä tätä oli mukava tehdä ja mukava antaa. Ja ehkä vastaanottajakin piti näistä :)

Matto, eli ajatusten selvittelyä käsityöläisittäin

Oli tuossa pari vuotta sitten tilanne, että elämässä oli kaikenlaista haastavaa ja tuntui ettei oikein millään saanut edes ajatusten päästä kiinni saati että olisi saanut mitään selvitettyä. Pari viikkoa kävelin ympyrää, ihmettelin ja murehdin. Sitten kävin Jätti-Rätistä hakemassa parisen säkkiä matonkuteita. En edes muista mistä moisen innostuksen sain kun en ollut ikinä aiemmin edes tiennyt miten matonkuteita hankitaan saati että mitä niillä tekisi. Mutta semmoiset kuitenkin hain. Enkä todellakaan tiennyt mitä hain!

Ostin mitä halvimmalla sai, sellaisia säkkejä. Mutta värit oli kivat. Avasin ensimmäisen pussin ja totesin, että nämä täytynee keriä palloiksi tai miksi tahansa, mutta sieltä säkistä niitä ei sellaisenaan ulos saa. Ensimmäinen väri meni melko siististi, kudetta tuli ulos säkistä melkein samaa tahtia kun sain palloksi käärittyä.
Otin uuden värin ja aloin selvitellä sotkua, sitä riitti ja riitti, mutta ajan kanssa siitäkin kuitenkin selvisin. Tuijotin samalla aivottomana jotain televisio-ohjelmaa ja purin kude-säkkiä keriksi. Ajatukset keskittyivät pääosin siihen palloon. Tai näin luulin.
Ja sitten kolmas säkki. Voi hyvä ihme! Järjetöntä solmua ja sotkua alusta lähtien. Säkistä nousi vai yksi VALTAVA kude-läjä jossa ei ollut päätä eikä häntää, vain iso mytty! Sen lisäksi, kyseinen kude oli solmussa, se oli myös täysin rullautunut itsensä kanssa, ohutta narua. Aikani etsin päätä ja aloin kerimisen. Kude ei meinannut antaa millään periksi ja selvitystyö vaati sekä aikaa, energiaa että ajatusta. Ja kun olin saanut sopivan pallon kerittyä, se piti vielä avata ja poistaa siitä se suunnaton kierre joka aiheutti naruuntumisen. Eli pari metriä kerrallaan avasin kudekierrettä ja kerin uudelle kerälle sileänä. Ihan idiottimainen työ!

Mutta - kun luulin keskittyneeni vain kuteiden selvittämiseen, olinkin antanut aivoilleni rauhan setviä muita asioita ihan rauhassa, ilman aktiivista ajattelua. Kun aloitin maton virkkaamisen, tuntui suunnattoman konkreettiselta se työ mitä tein: ensin selvitellään mytty, jota kuteeksi sanotaan, silitellään ja setvitään. Ja kun on kudetta riittämiin, aloitetaan työ: silmukka ja kerros kerrallaan, suunnitelleen sitä mukaan kun työ edistyy. Aluksi tuntui että työ eteni nopeasti, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä hitaammaksi eteneminen muuttui. Lopulta tuntui ettei työ mene mihinkään.

Ja sitten loppui kude.

Työ näytti silti keskeneräiseltä. Koukku jäi puoleen väliin reunaa ja matto lattialle. Eihän se olisi mihinkään mahtunutkaan, oli kuitenkin jo niin iso. Puolen vuoden jälkeen siirsin virkkuukoukun maton alta hyllyn reunalle, toisen puolen vuoden jälkeen virkkuukoukku-pussiin. Mutta matto oli yhä kesken eikä kudetta tuntunut löytyvän mistään. Sen siitä saa kun ostaa mistään mitään tietämättä vaan tarjous-säkin Jätti-Rätistä.

Se varsinainen asia, jota olin pohtinut silloin maton aloitusaikana, tuntui etenevän aivan samaa tahtia - ei mihinkään. Enemmän kuin kerran mietin, että ei tästä tule mitään.

Maton aloituksesta oli kulunut puolitoista vuotta, kun kävin taas kuteenpala taskussa Jätti-Rätissä. Ja suuren suureksi hämmästyksekseni löysin sieltä kudetta, jonka väri ja koostumus oli aika lähellä alkuperäistä. Otin sitä säkin ja päätin että tämä loppuu nyt. Nyt on aika viimeistellä työ.

Tein mattoon vielä pari kerrosta ja sitten tuntui, että tämä oli tässä. Tämä ihan toden totta oli tässä. Asia käsitelty. Enkä puhu nyt matosta. Miten vähästä se olikaan kiinni.

Ja nyt tuo matto ei oikein löydä paikkaansa kotoa, mutta luopua siitä en voi. Siinä on jokaisella silmukalla niin suuri syvällinen merkitys, että ei siitä vain voi luopua. Matto, ihan vaan tavallinen matto. Ja kuitenkaan se ei ole matto ollenkaan vaan ihan jotain muuta. Hämmentävää.

Ja tein minä niistä lopuista kuteenpätkistä jotain muutakin: ikea-tuolille päälisen. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tarinaa ;)

Keijuja ja pupuja

Penkkareista on kulunut jo tovi, mutta ehkäpä olo on nyt hieman keväisempi kuin viime kuussa. Kevääseen tämä liittyy nyt sillä tavalla, että olen tehnyt keijun. Tai no vaatettanut ainakin. Helinä-keijun. Minulta tilattiin penkkareiden esityksiä varten Helinä-keijun puku, koska sitä ei kuulema mistään päin maailmaan löytynyt valmiina. Niin että ei mitään paineita, mutta pitäisi tulla täydellinen Helinä-puku. Eikä löydy juuri oikeanlaista mistään, mutta kyllähän minä nyt ihan oikeanlaisen teen - eikö?

Lähdimme tilaajan kanssa sitten yhdessä netin ihmeelliseen maailmaan, josta sain nähtäväkseni toivotun puvun. Ja täytyy sanoa, että ihan oikeasti juuri tuollaista ei löytynyt myynnistä mistään? Hyvin kummallista sanoisin, sillä kyllähän kuitenkin monenlaisia Tinkerbell-asuja löytyi, myös Disneyn lisensoimia. Mutta ei juuri tällaista. Joten pitihän sitä sitten ryhtyä tekemään.

Täytyy sanoa, että onhan se ihanaa kun luotetaan, että kyllä Suvituuli tekee. Toisaalta ymmärrän sen vielä oikein hyvin tuolta esikouluikäiseltä, mutta että sitä vanhemmatkin? Imartelevaa. Tosin lopputuloksesta en sitten sano mitään ;)

Puvun kangasta etsittiin paikallisista kangaskaupoista, ja hämmästyimme kovasti, kun sopiva kangas olikin karvaista fleeceä. Siis sellaista erikoista, pitkäkarvaista ja hieman lainehtivaa. En oikein osannut ajatellakaan, että hakisimme sellaista, luulin että tarvitsisimme trikoota tai jotain vastaavaa. Mutta kun kaupan palalaarista tuo osui silmiimme, olimme yhtä mieltä siitä, että se se oli. Ja sitten vielä lehtikankaiksi suikale silkkiä ja toinen tylliä niin materiaalit olivat kasassa.

 

Helinä-keiju!

Puvun kanssa ei ollut tarkoitus hienostella, joten mallinnus sujui näin: tilaaja seisoi kiltisti aloillaan ja minä sovitin kangasta hänen ympärilleen. Sitten saksilla oikean mittainen pala ja uusi sovitus. Noh - sinnepäin... Sellainen pieni juttu, kuin helman levenevyys jäi ottamatta huomioon. Mutta eipä hätää, leikataan helmaan lovia ja niihin sitten lehdenmallisia suikaleita, niin johan helma levenee! Ja kun vielä tuntui olevan liian kapea, niin pari suikaletta lisää. Johan näytti paremmalta. Ja sitten selkäpuolelle vetoketju ja voila! Valmis!

Lehti-hameeksi leikattiin vihreästä silkistä ja hieman erivärisestä vihreästä tyllistä lehdenmallisia kappaleita, jotka saumuroitiin kiinni hamekankaasta leikattuun suikaleeseen. Se olikin sitten siinä. Vihreisiin balleriinoihin kiinnitettiin lankatupsukat, ja sitten oli nekin valmiit.
Täysin pukukankaaseen sopivat siivet löytyivät Punanaamiosta ja hiukset olivat omat.
Puvusta tuli tunnistettava ja saksi/kursi kasaan - tyylillä tehdyksi vielä ihan riittävän asiallisen näköinen. Tuota kun nyt kuitenkaan tuskin toiste käytetään, joten sanotaanko, että ihan ok.



Pienempi ompelija sai samaan aikaan tehtyä itselleen hanska-pupun. Ohje löytyi jälleen Intona Ompeluun - kirjasta. Pupun kroppa ja pää valmistui vanhasta sormikkaasta ja jalkoina on vanhat sukat. Kaikki on tytön itse käsin ompelemaa. Olin hyvin yllättynyt miten nopeaksi tuo onkaan oppinut. Hämmästynein olin kuitenkin hänen tavastaan ideoida pupulle vaatteet. Hän laittoi pupun kankaan päälle ja lähti siitä leikkaamaan pupulle sitten housuja. Ja sitten paita samasta kankaasta päälle sovitellen ja saksien. Paita-osaan tuli sitten vielä ruskea koristeraitakin. Sovittelujen ja saksimisten jälkeen hän toi ne sitten minulle, että ompeletko nämä, ja minähän ompelin. Ja niin tuli pupulle raita-pyjama.

Pika-ompeluja kummaltakin, mutta taisimme molemmat olla töihimme silti tyytyväisiä. Ei kaikkea tarvitsekaan pitkään ja hartaasti suunnitella. Pääasiahan on, että tekee! 

Vanhoista kravateista uutta

Koitin keksiä syntymäpäivälahjaa sellaiselle, jolla jo melkein on kaikkea. Tai jollei vielä ole, niin sitten hankkii mitä tarvitsee. Mutta kun on niin kiva muistaa ihmisiä merkkipäivinä eikä toisaalta sitten viitsisi ostaa jotain kallista ja mahdollisesti täysin turhaa toiselle nurkkiin pyörimään.
Ja sitten päätin tehdä jotain itse. Onpa ainakin sitten semmoista, minkä voi pistää surutta menemään jollei ole mitään käyttöä. Mutta toisaalta on siis myös käyttöesine, mikäli vain osaa sitä käyttää. Kaikki ei osaa, tai muista, kuten minä, jolla on aina tomaattikastiketta valkoisella paidalla ja paistinrasvaa rinnuksilla.

Eli siis essu. Iso, kunnollinen essu ruokaa laittavalle miehelle. Tyylitietoiselle miehelle. Vanhoista kravateista! Niitä ei omasta takaa löytynyt kuin pari hassua tähän projektiin joutavaa, mutta onneksi lähipiiristä löytyi kaksi jo eläköitynyttä miestä, joiden työpäiviin oli kuulunut kauluspaita ja kravatti. Joten niitähän oli työvuosina kertynyt, ja toisaalta olivat aivan turhia eläköidyttyä. Tai ei niitä ainakaan tarvittu sellaisia määriä mitä kaapista löytyi. Muutamassa tunnissa sain itselleni 52 kravattia joista valita! 

Oli niin hauska lajitella ja sommitella niitä! Ja mitä materiaaleja! Harvalla herralla taitaakaan olla melkein täys-silkkistä esiliinaa keittiössään...

Suunnittelin essua lattialla vanhan, valmiin essun päällä, jotta saisin mittasuhteisiin jotain tolkkua. Asettelin niitä limittäin ja lomittain, ylösalaisin ja alasylöisin ja joka suuntaan. Ja kun olin saanut aseteltua, leikkasin ylimääräset osat pois ja lähdin ompelemaan kravatteja toisiinsa kiinni. En avannut niitä enkä tehnyt niille mitään muutakaan, ompelin vain järjestyksessä kiinni toisiinsa. Ompelin ensin rinnuslapun ja sitten vyötäröosan ja lopuksi liitin nämä kaksi osaa yhteen. Vyötärölle tuli siitä sitten ruma sauma, mutta ompelin nurjalle yhden kravatin sitten poikittain peittämään tätä saumaa. Samalla laitoin tekele-lappuni kiinni tähän kravattiin.

Vyötärön etupuolelle ompelin kaksi mustaa hautajaiskravattia solmimisnauhoiksi ja kaulalle tuli musta neuloskravatti. Ihan työn suunnitteluvaiheessa ajattelin tekeväni essulle taustan, jotta nurja puoli ei näkyisi, mutta loppujen lopuksi jätin sen pois, koska se olisi peittänyt kravattien historian. Nyt on jokaisesta jäljellä valmistajatiedot yms. Kravatit ovat kuitenkin saajan sukulaisilta tulleita, joten niihin liittyy oikeastikin ehkä joitain muistoja. Ja taisi siinä olla pari lahjan saajan omaakin kravattia. Tosin sellaisia, mistä oli jo aiemmin luopunut.

Lopputulos

 

Ja koska niitä kravatteja tosiaan oli reilusti, niin niitä riitti myös leikkiin. Tässä "tulevan vaatesuunnittelijan" näkemys juhlapuvusta. Miten musta tuntuu että jotain tämmöisiä olen melkein jossain nähnytkin? Ehkä punaisella matolla jossain? :)

Kravattien ithanista kankaista innostuneena minulta tilattiin myös hame, jonka ajattelin kyllä jossain vaiheessa toteuttaa. Siitä sitten oma postaus joskus myöhemmin.