Gluteeniton, maidoton, munaton raparperitorttu

Oli tulossa pienet juhlat ja jotain kakkua ajattelin. Sankari itse toivoi tietysti jotain ihanaa ja herkullista, kaunista ja koristeellista kakkua, mutta erityisesti raparperikakkua. Että siis oikeasti raparperikakkua. No ei sitten muuta kuin hakukone pyörimään ja raparperikakun ohjetta etsimään.

Ja kyllä löytyikin kauniin kakun ohje! Meinaan löytyi tämmöinen kuin Raparperi-valkosuklaa-juustokakku tikkunekun Taikinaterapia-blogista. Nappasin tänne sieltä luvatta tuon kakun kuvan kun oli niin kaunis. Mutta kuvan oikeudet on silti tikkunekulla ja poistan tämän täältä jollei se saa olla

Ainoa ongelma tässä kohtaa oli se, että eräs vieraista ei oikein siedä maitoa tai viljojakaan ja sotii omia periaatteitani vastaan jättää sellaista vierasta ilman tai tehdä joku erityisjuttu pelkästään hänelle, koska se nyt vaan on täysin mahdollista tehdä sellainen kakku joka sopii kaikille ja maistuu kaikille. 

Joten etsintä jatkui. Seuraava sopivan näköinen oli Koristenurkan Herkkukakku joka oli maidoton, munaton sekä gluteeniton. Mutta ei kuitenkaan ihan sellainen jota ajattelin tai jota toivottiin. Mutta liki.

Nämä kaksi yhdessä vaikuttivat kuitenkin sopivalta ratkaisulta, eli poimin rusinat pullasta ja sekoitin näistä kakuista hyvän yhdistelmän. Ja siten syntyi 

Suvituulen raparperitorttu

joka on siis gluteeniton, munaton sekä maidoton.

Raparperisose:
8 keskikokoista raparperinvartta
2 dl vettä2 dl sokeria

Kuori raparperit, jotta saat aikaiseksi vihreätä keitinlientä.
Paloittele varret kattilaan, lisää vesi ja sokeri ja keittele hiljalleen kunnes raparperit pehmenevät ja alkavat soseutua.
Kaada keitos tiheän siivilän läpi ja ota liemi talteen.
Jäähdytä sekä liemi että sose.

Pohja:

270 g Semperin gluteenittomia kolakeksejä
70 g maidotonta margariinia sulatettuna

Murskaa keksit. Tämä on aika haastava homma, sillä nuo keksit ovat kovia! Koitin kaikenlaisia välineitä, mutta parhaaksi havaitsin sakset ja sitten vähän nuijaa päälle. Kyllä hajoaa! Itse jätin osan paloista tarkoituksella vähän suuremmiksi, jotta olisi karkeampi se pohja

Sulata rasva ja sekoita keksinmurusten kanssa. Painele kelmutettuun, 24 senttiä halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:

4* 125g pkt Alpro Vanilja soijavanukasta
1 pkt (2,5dl) Alpro Airy & Creamy - soijavispikermaa
itse valmistettu raparperisose
hieman raparperin keitinlientä
8 liivatelehteä
(vadelmia)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa soijakerma ja yhdistä sitten kerma, vanukas ja raparperisose. Mausta sokerilla mikäli tarpeen.
Kuumenna hieman keitinlientä ja liuota sitten liivatelehdet liemeen ja vatkaa liivateseos raparperikerman joukkoon.
(mikäli haluat kakkuun extratäytettä, laita tässä vaiheessa jähmettyneen pohjan päälle hieman vadelmia)
Kaada seos kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan jähmettyneen pohjan päälle.
Anna jähmettyä mieluusti yön yli.

Päälikiille:

3dl raparperien keitinlientä
(sokeria)
5 liivatelehteä


Liota liivatelehdet kylmässä vedessä, Kaada kulhoon 2dl keitinlientä. Keitä 1dl keitinlientä kuumaksi ja liuota siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada koristekiille kakun päälle ja jäähdytä.


Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Meillä tuli tämmöinen:

Asusteita koossa 60cm ja muuta pientä

Tässä kun tuli innostuttua noista pienistä jutuista ja sitten edellisestä projektista jäi juurikin pikkuisen kangasta niin tuli tehtyä lisää jotain pientä. Ja mitä sitä tarvitsisikaan tuollainen 2kk ikäinen kaikkein kipeimmin? 

No tietysti kenkiä! Ja käsilaukun! Vai mitä?

Kuvassa sekä laukku, että kengät + tulitikkuaski siellä laukussa antamassa hieman osviittaa koosta. Askia en nyt kuitenkaan sitten lahjaksi pienelle vienyt, ehtii sitä tulitikkuleikkejä hieman myöhemmin sitten... 

Mutta siis jos nyt tekee hyvin pienelle niinkin tarpeellisen lahjan kuin mekon ja pitsipöksyt, niin eikös nämä tämmöiset mene sitten jo ihan siihen samaan sarjaan. Sillä ajatuksella lähdin, että eiköhän vanhemmat pidä huolen siitä, että lapsella on jotain kunnollista päälle puettavaa, lämmintä ja mukavaa, niin sitten lahjaksi voi hyvin viedä tämmöistä aivan järjetöntä, mutta ehkäpä söpöä? Ei sitä kuitenkaan sille omalle tule hankittua, kun pitää sitä järkevää ostaa ihan riittämiin..

Kengät, tai no pikemminkin tossukat on Mary-Jane-tyyppiset ballerinat nilkkaremmillä. Nappi on niissä ihan vain koristeena, varsinainen kiinitys on piiloneppi, jolla on kaksi vastakappaletta, eli remmin pituutta voi siten hieman säätää jos vaikka sattuu nilkka jossain vaiheessa olemaan hieman pulleampi. Tossut on Suuren käsityö-lehden kaavalla tehdyt, mutta muutin ohjetta siten, etten tehnyt ainuttakaan näkyvää saumaa. Takaosa ja sivujen kiinnityskohdat on tehty niin, että saumat jäivät kappaleiden väliin (kaksinkertainen kangas) ja pohja kiinnitetty pääliosaan pussisaumoin. Näin ei jäänyt mitään rumia ja ehkä pienen jalkaa raapivia saumoja mihinkään.

 Käsilaukku, tai siis ehkäpä ennemminkin olkalaukku, on kokoa "yksi tutti", sillä sen verran sinne ehkä mahtuu sisälle, jos mahtuu. Tuo koristenauha tuli tuohon olosuhteiden pakosta, sillä kangasta oli jo niin vähän, että toinen puoli oli pakko ommella kahdesta kappaleesta. Ja siis kyseessä on kassi jonka sivujen mitta ennen ompelua oli noin 10cm x 10cm. Mutta kun kangasta on niukasti niin sitä on. Mutta sauma jäi sitten kivasti tuon nauhan alle piiloon ja tulipa siinä sitten se kassin koristeluidea samalla mieleen kuin itsestään. Kassi on sisältä valkoinen, samoin kuin kassin kahvan sisäpuoli. Sattuneesta syystä.


Hirmuisen tarpeellisia! Tai no... mutta söpöjä kuitenkin :)

Tämä kaveri, joka myös oli pieni kyläilyvieminen mutta ihan toisaalle, on Ruusu-Paavo. Hän pitää huolen ovista, ettei tuuli heiluttele miten sattuu. Ruusu-Paavo on seläkseen PUL-vuorattua ruskeaa velouria ja masu on liukaspintaista trikoota. Sisällä Paavolla on komeita kiviä kupu täynnä. Hyvä on sillä pyrstöllä paikallaan istua.

Jotain ihan pientä

Sukuun on syntynyt pikkarainen uusi ihminen ja sekös sitten taas "hieman" innosti ompelemaan. Kun saa tehdä pienen pienistä kankaankappaleista muutamalla saumalla sellaisia pikkaraisia juttuja. Eli nämä seuraavat on toteutettu koossa 50/56cm. 

Mekko ja pöksyt on puuvillaa Eurokankaasta ja kaava muistaakseni Ottobren kesä 2007 -lehdestä. Tämmöinen mekko-setti oli ihan pakko tehdä kun näytti niin syötävän suloiselta vaikka kyllä ihan tasan tarkkaan muistan miten monta kertaa tuossa koossa tuli pistettyä lapselle mekko päälle. Mutta oli meillä ainakin kerran 6vk vanhalla mekko Ukin juhlissa, joten voihan sitä olla että tämäkin setti olisi sen kerran päällä. Ehkä.

Myös unipussin kaava on jostain vanhasta Ottobrestä. Flanelli kaapista ja trikoo muistaakseni Ikasyristä? Ainakin se on Znokin ihanaa peuratrikoota ja sitä kyllä pitäisi saada lisää.

Niin ja housujen kaava on omasta päästä ja kankaat kaapista.

Mekko ja pitsipöksyt

Mekko ja pöksyt takaa

Mekko takaa avattuna, täysin kietaistava siis

Mekko edestä, rusetin alla pienet rypytykset

Unipussi, tässä tilaa ehkä kokoon 62/68cm asti

unipussi ylhäältä takaa

unipussi edestä

unipussi on vuorattu ohuen ohuella flanellilla

Trikoohousut kaapista löytyneistä kankaista

Metsänkeijun mekko

Kokeilin Juju - erilainen lastenvaatekirjasta Löytämääni mekkokaavaa, koska siihen oli käytetty ohuita puuvillakankaita. Niitä multa meinaan kyllä löytyy, muttei oikein käyttökohteita. Olen minä niistä verhoja tehnyt ja joskus pienen takinkin, mutta ei ne oikein silti ole tuntunut kaapista hupenevan. En oikein tiedä kuka niitä ohuita puuvilloja tuonne kaappiin ostelee. Ja vielä kappa-kaupalla. Siis täysiä pakkoja, ohuita puuvilla-kankaita. Sen täytyy olla joku aivan järjetön kangas-hamsteri! Mutta onneksi siis löysin jonkun kaavan johon hukata edes melkein metrin verran kahta erilaista kangasta.

Kaava oli simppeli ja kaikin puolin nopea toteuttaa. Erityisesti kaula-aukko, joka on pääsääntöisesti mulla sellainen ongelma-kohta, oli suunniteltu näppärän helposti ommeltavaksi.

Mutta ei tuo kyllä taida meillä tulla käyttöön. Malli on meille  tosi leveä ja hihat ovat jo nyt naftit vaikka mielestäni tein niistä kyllä pitkät. Mutta tulipahan tehtyä ja jos vaikka tuolle joku käyttäjä jostain löytyisi. Ja tosiaan sain pari metriä kangasta hukattua :)

Ongelmaovet ja niihin ratkaisu :)

Kaapinovet ovat kivoja. Kun ne ovat kiinni, niin kaikki se sotku siellä takana on siellä takana - piilossa. Oli siellä kaapissa sitten minkälainen sotku tahansa ja ties minkä kirjavia tavaroita sikin sokin, niin ovien takana ne saavat sitten ollakin.
Mikäli siis ovet ovat kiinni. Ja siis vain ja ainoastaan silloin. Ja vain silloin ovet ovat mukavia. Avoinna rempsottavat ovet käyvät hermoilleni. Ne ovat tiellä, ne näyttävät sotkuisilta ja myös ovat sitä. Niihin kolhii itseänsä ja ne vievät tilaa.
Ja tuollasen ei niin kovin vanhan neitokaisen huoneessa nuo ovet ovat aina auki. AINA! Joka ikinen ovi. Niistä haetaan koko ajan jotain, tai ainakin on aamulla haettu, tai ehkä eilen, mutta joskus kuitenkin, eikä niitä voi välissä sulkea. Ja sitten ne siis ovat auki ja käyvät hermoilleni.
Eihän se tietysti ovien vika ole. Mutta koska asiaan ei tuntunut löytyvän järkevää ratkaisua joka olisi sopinut meille kaikille - otin ovet pois. Ei enää rempsottavia ovia. Tosin jätin kyllä yläkaapin ovet paikalleen. Sinnehän neiti ei edes yllä, ja jos siellä on ovi auki niin syyttävää sormea saa osoittaa ihan vain peiliin.


Mutta koska niiden kaapinovien takana todellakin on se kaaos, niin jotainhan siinä edessä pitää olla. Eli surr urrr urrr, Singeri ja Husqvarna laulamaan. Ja nyt on edessä jotain. Löytyi vielä pala samaa kangasta mistä olen tehnyt verhot (vanha Jysk-löytö) ja sitten onneksi monta mertriä samoilla väreillä olevaa raitakangasta. Pikainen surautus ja pari saumaa, ei mitään kikkailuja.
Nyt on edessä verhot. Ei näy sotkut eikä jää ovet auki. Saas nähdä päästänkö tällä ratkaisulla tasapainoon?
Verhoja jäi itseasiassa nyt vielä ylikin, kun laskin aluksi väärin, joten voipi olla, että korvaan verhoilla huoneesta vielä enemmänkin ovia mikäli ratkaisu tuntuu hyvältä. 

Ihan uniikkeja teepusseja ystävälle

Pieni lahjaidea teenystävä-ystävälle: ihan omat teepussit!

Tämä kuuluu sarjaan "hullunpuhdetöitä", mutta mukavia sellaisia kuitenkin. Tarveaineet ovat seuraavat: kahvin- tai teensuodatuspusseja, pahvia, leimasimia ja kynä, paksua puuvillalankaa ja ompelukone. Niin ja tietysti teetä!

Leikataan suodatinpaperista pienehköjä palasia, sellaisia mihin mahtuu mukavasti noin teelusikallinen irtoteetä ja sitten jää vielä ompeluvaraa. 

 Itse leikkasin tarpeettomista kahvipusseista kuvan mukaisia palasia. Tulipahan käyttöä niillekin, kun tuo 100kpl paketti kuluu muuten järjettömän hitaasti kun kahvia keittimellä keitetään vaan kerran pari vuodessa...

Sitten askarrellaan kiva laput teepusseihin. Itse leikkasin leikkurilla kuviollisesta pahvista neliöitä joiden toiselle puolelle tein leimasimella kehykset pienelle tekstille. Näin:

 

Valmiisiin pahveihin pujotin neulan avulla väreihin sopivaa puuvillalankaa ja sitten olikin kasaamisen paikka. Eli teetä pussiin, teepussin narun toinen pää myös sinne sisälle ja sitten koneella sauma kiinni. Tämän tietysti olisi voinut tehdä käsin, mutta näin tämä kävin nopeammin ja tuli ehkä tiiviimpi sauma. Käsin olisi ehkä saanut kauniimman, tai sitten ei. 

Simppeliä ja suht nopeaakin, mutta uniikkia. Ja lappuihin saa kirjoitettua ystävälle kaikenlaista pientä mukavaa. Ainakin itsestä tätä oli mukava tehdä ja mukava antaa. Ja ehkä vastaanottajakin piti näistä :)

Matto, eli ajatusten selvittelyä käsityöläisittäin

Oli tuossa pari vuotta sitten tilanne, että elämässä oli kaikenlaista haastavaa ja tuntui ettei oikein millään saanut edes ajatusten päästä kiinni saati että olisi saanut mitään selvitettyä. Pari viikkoa kävelin ympyrää, ihmettelin ja murehdin. Sitten kävin Jätti-Rätistä hakemassa parisen säkkiä matonkuteita. En edes muista mistä moisen innostuksen sain kun en ollut ikinä aiemmin edes tiennyt miten matonkuteita hankitaan saati että mitä niillä tekisi. Mutta semmoiset kuitenkin hain. Enkä todellakaan tiennyt mitä hain!

Ostin mitä halvimmalla sai, sellaisia säkkejä. Mutta värit oli kivat. Avasin ensimmäisen pussin ja totesin, että nämä täytynee keriä palloiksi tai miksi tahansa, mutta sieltä säkistä niitä ei sellaisenaan ulos saa. Ensimmäinen väri meni melko siististi, kudetta tuli ulos säkistä melkein samaa tahtia kun sain palloksi käärittyä.
Otin uuden värin ja aloin selvitellä sotkua, sitä riitti ja riitti, mutta ajan kanssa siitäkin kuitenkin selvisin. Tuijotin samalla aivottomana jotain televisio-ohjelmaa ja purin kude-säkkiä keriksi. Ajatukset keskittyivät pääosin siihen palloon. Tai näin luulin.
Ja sitten kolmas säkki. Voi hyvä ihme! Järjetöntä solmua ja sotkua alusta lähtien. Säkistä nousi vai yksi VALTAVA kude-läjä jossa ei ollut päätä eikä häntää, vain iso mytty! Sen lisäksi, kyseinen kude oli solmussa, se oli myös täysin rullautunut itsensä kanssa, ohutta narua. Aikani etsin päätä ja aloin kerimisen. Kude ei meinannut antaa millään periksi ja selvitystyö vaati sekä aikaa, energiaa että ajatusta. Ja kun olin saanut sopivan pallon kerittyä, se piti vielä avata ja poistaa siitä se suunnaton kierre joka aiheutti naruuntumisen. Eli pari metriä kerrallaan avasin kudekierrettä ja kerin uudelle kerälle sileänä. Ihan idiottimainen työ!

Mutta - kun luulin keskittyneeni vain kuteiden selvittämiseen, olinkin antanut aivoilleni rauhan setviä muita asioita ihan rauhassa, ilman aktiivista ajattelua. Kun aloitin maton virkkaamisen, tuntui suunnattoman konkreettiselta se työ mitä tein: ensin selvitellään mytty, jota kuteeksi sanotaan, silitellään ja setvitään. Ja kun on kudetta riittämiin, aloitetaan työ: silmukka ja kerros kerrallaan, suunnitelleen sitä mukaan kun työ edistyy. Aluksi tuntui että työ eteni nopeasti, mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä hitaammaksi eteneminen muuttui. Lopulta tuntui ettei työ mene mihinkään.

Ja sitten loppui kude.

Työ näytti silti keskeneräiseltä. Koukku jäi puoleen väliin reunaa ja matto lattialle. Eihän se olisi mihinkään mahtunutkaan, oli kuitenkin jo niin iso. Puolen vuoden jälkeen siirsin virkkuukoukun maton alta hyllyn reunalle, toisen puolen vuoden jälkeen virkkuukoukku-pussiin. Mutta matto oli yhä kesken eikä kudetta tuntunut löytyvän mistään. Sen siitä saa kun ostaa mistään mitään tietämättä vaan tarjous-säkin Jätti-Rätistä.

Se varsinainen asia, jota olin pohtinut silloin maton aloitusaikana, tuntui etenevän aivan samaa tahtia - ei mihinkään. Enemmän kuin kerran mietin, että ei tästä tule mitään.

Maton aloituksesta oli kulunut puolitoista vuotta, kun kävin taas kuteenpala taskussa Jätti-Rätissä. Ja suuren suureksi hämmästyksekseni löysin sieltä kudetta, jonka väri ja koostumus oli aika lähellä alkuperäistä. Otin sitä säkin ja päätin että tämä loppuu nyt. Nyt on aika viimeistellä työ.

Tein mattoon vielä pari kerrosta ja sitten tuntui, että tämä oli tässä. Tämä ihan toden totta oli tässä. Asia käsitelty. Enkä puhu nyt matosta. Miten vähästä se olikaan kiinni.

Ja nyt tuo matto ei oikein löydä paikkaansa kotoa, mutta luopua siitä en voi. Siinä on jokaisella silmukalla niin suuri syvällinen merkitys, että ei siitä vain voi luopua. Matto, ihan vaan tavallinen matto. Ja kuitenkaan se ei ole matto ollenkaan vaan ihan jotain muuta. Hämmentävää.

Ja tein minä niistä lopuista kuteenpätkistä jotain muutakin: ikea-tuolille päälisen. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tarinaa ;)